Niin kallista viinaa ei olekaan, ettei olisi sitä varaa kallistaa. Jos pää on tyhjä, se on helppo juoda täyteen. Parempi alkoholi aivoissa, kuin aivot alkoholissa. Jos olet kerran maistanut japanilaista sakea, et enää ihmettele, miksi he istuvat lattialla. Todellisuus on viinan puutteen aiheuttama illuusio. En minä juopottele - mitä nyt kännissä tulee otettua pari kaljaa. Todellisuus on ihmisille, jotka eivät kestä alkoholia. Vien rahani mieluummin Alkoon kuin pankkiin. Alkossa saa paremmat prosentit. Parhaiten säästää energiaa se, joka sammuu jo alkuillasta. Juhlakunto on sitä, ettei pääse minnekään eikä muista mitään. Humalassa ei ole ennen kuin on maassa pitkällään ja pelkää kaatuvansa. Miten niin voi juoda liikaa? Viinahan loppuu aina kesken. Mikä on krapulan huippu? Kun heittää kissan ulos lattialta tömistelemästä. Toisen asteen kankkusessa sisällä pysyy vain Rapalan isompi kolmen koukun haukiviehe. Kolmannen asteen kankkusessa ei kannata lähteä liikkeelle, sillä näkövammaiset voivat luulla maksan vinkumista liikennevalojen opasteääniksi.